Asiakkaamme arvostelevat meidät 9.2 / 10
4.7/5

Kuinka saada edullisempi hiustensiirto hinta

Ikoni
Mature Woman Calculating Budget
Tilaa uutiskirje

Saa alennuskoodeja ja pysy ajan tasalla hius- ja kauneusasioissa.

Hiustensiirto on hyvin kallis toimenpide, jonka ottamista harkitaan tarkoin etenkin tämän kalliin hinnan vuoksi. On kuitenkin olemassa muutamia keinoja, joiden avulla hiussiirron voi onnistua saamaan huomattavasti normaalia edullisemmin. Tutustu seuraaviin vaihtoehtoihin, joiden avulla voit säästää jopa tuhansia euroja!

Tutustu huolellisesti hiustensiirtomenetelmiin

Ennen edullisen hinnan etsimistä on tärkeää tutustua hiustensiirtojen pääperiaatteisiin ja erilaisiin menetelmiin. Näin tietää millaisia vaihtoehtoja on tarjolla ja mitä riskejä kuhunkin niistä liittyy. On totta, että hiustensiirron ammattilaiset osaavat valita ja ehdottaa asiakkaalle parhaimmat vaihtoehdon, mutta on tärkeää olla myös itse perillä eri vaihtoehdoista ja niiden hinnoista.

Eri asiat vaikuttavat operaation hintaan

Hiustensiirtojen hintaan vaikuttavat monet asiat, jonka vuoksi perusteellinen vertailu on tärkeää. Esimerkiksi suorituspaikka, operaation tyyppi, kirurgin taidot ja siirrettävien hiusten määrä vaikuttava hintaan. Etenkin kirurgin suhteen kannattaa vertailla eri kirurgien kädenjälkeä esimerkiksi hiusklinikoiden sivustojen kautta ja harkita onko hinnassa säästäminen tässä tapauksessa tärkeää vai ei.

Vertaile klinikoita

Klinikoiden palveluissa ja hinnoissa voi olla suuria eroja. Siksi yksi parhaimpia keinoja säästää rahaa on vertailla eri hiustensiirtoklinikoita keskenään. Kaikki klinikat eivät tarjoa samoja menetelmiä hiustensiirtoon ja näiden menetelmien välillä voi olla hintaeroja. Hintaeroja voi olla myös samojen menetelmien välillä eri klinikoiden kesken.  

Klinikat tarjoavat lähes aina ilmaisen konsultaation, jonka avulla saa tietoa itselleen sopivimmasta menetelmästä sekä hinta-arvion hiustensiirrosta.

Monien ulkomaisten klinikoiden hiustensiirtopaketeihin kuuluu myös muita palveluita, kuten majoittautuminen sekä hiustensiirto-operaation jälkeiset seurannat ja palvelut. On tärkeää kiinnittää huomiota myös näihin pakettiin sisältyviin palveluihin, jotta osaa valita hintaansa nähden kattavimman palvelun sisältävän paketin.

Hiustensiirto Turkista

Hiustensiirto ulkomailta – ja etenkin Turkista – on yksi edullisimpia vaihtoehtoja. Esimerkiksi Turkin pääkaupunki tarjoaa lukuisia laadukkaita ja turvallisia klinikoita, joiden hinnat ovat huomattavasti Suomea alhaisemmat. Usein nämä hiustensiirtopaketit sisältävät myös majoittautumisen, taksikyydit ja esimerkiksi tulkin suomalaisille. Hiustensiirron teettäminen ulkomailla, kuten Turkissa, voi säästää jopa kymmeniä prosentteja hinnasta.  

Lukuisat suomalaisetkin suorittavat hiustensiirtoja Turkissa, jonka vuoksi monet turkkilaiset klinikat tarjoavat erilaisia suomalaisille sopivia palveluita. Tällainen on esimerkiksi majoittautumisen hotellissa sisältävä hiustensiirtopaketti, johon kuuluu suomenkielinen tulkki.

Ota ammattilaisten neuvot vastaan

Ammattilaiset osaavat neuvoa kullekin asiakkaalle sopivimmat toimenpiteet. Tämän vuoksi kannattaa hyödyntää kattavasti heidän apuaan ja neuvojaan jo ennen hiustensiirtoa. Joissain tapauksissa he voivat kokeilla asiakkaalle ei-kirurgisia toimenpiteitä, kuten erilaisia hoitoja. Näistäkin toimenpiteistä voi olla apua niin paljon, että varsinaista kallista hiustensiirtoa ei enää tarvita. Usein hiustensiirtoja voidaan joutua tekemään useamman leikkauksen aikana, jolloin hinta voi tulla erittäin kalliiksi. On siis järkevää kokeilla kaikki muut mahdolliset keinot hiustenlähtöön ennen varsinaista leikkausta.

Hyödynnä tarjoukset

Klinikoilla voi olla myös erilaisia vaihtelevia tarjouksia. Tämän vuoksi ei kannata valita hetken mielijohteesta ensimmäistä klinikkaa vaan odottaa hetki ja seurata aktiivisesti eri klinikoiden tarjontaa. Pienellä odottelulla eteen voi tulla loistava tarjous, jonka avulla voi säästää runsaasti rahaa kalliista toimenpiteestä. Ajankohtaisten tarjousten löytämiseksi on kuitenkin seurattava eri hiustensiirtoklinikoita ja niiden tarjontaa aktiivisesti. Se voi viedä aikaa ja vaatia vaivannäköä, mutta palkita myöhemmin suurena säästönä operaation kokonaishinnasta.

Säästä hiustensiirtoa varten

Hiustensiirto on kertaostoksena hyvin kallis sijoitus. Säästäminen pidemmällä aikavälillä onkin usein omalle budjetille parempi idea. On ymmärrettävää, että moni haluaisi hiustensiirron mahdollisimman nopeasti, mutta jo muutaman kuukauden odotteluaika voi tehdä hyvää omalle taloudelle. Monille on oman talouden puolesta helpompaa säästää pienempi summa kuussa operaatiota varten kuin maksaa hiustensiirtopaketti kokonaan yhden kuukauden palkkatilistä. Esimerkiksi säästötilin avaaminen pankkiin hyvissä ajoin ennen hiustensiirtoa voi olla hyvä idea. Esimerkiksi 300 euron laittaminen kuussa sivuun toisi vuodessa jo 3 600 euroa säästöjä hiustensiirtoa varten. Ja yksi vuosi on loppujen lopuksi melko lyhyt odotteluaika.

Osamaksu voi olla hyvä vaihtoehto

Useat hiusklinikat tarjoavat hyödyllisiä osamaksumahdollisuuksia, joka voi olla monien budjetille parempi vaihtoehto kuin koko operaation maksaminen kerralla. Klinikasta ja toimenpiteestä riippuen hiustensiirto voi nimittäin maksaa tuhansista euroista jopa kymmeniin tuhansiin euroihin. Klinikoita ja hintoja vertaillessa kannattaa siis kiinnittää huomiota myös maksuvaihtoehtoihin.

Lopuksi

Vaikka hiustensiirron suhteen kannattaa vertailla ja tarkkailla myös hintoja, kannattaa muistaa, että hiustensiirron laatu ja turvallisuus pitäisi olla aina etusijalla. Kannattaa siis valita hoitopaikakseen vain täysin turvallinen ja laadukas klinikka, vaikka hiustensiirron hinta olisikin hieman kalliimpi. Kalliimmalla operaatiolla voidaan saada aikaan myös parempi lopputulos ja luonnollisempi jälki. Sen hinta voi olla kertaostona kalliimpi, mutta kannattaa muistaa, että lopputulos näkyy peilistä koko loppuelämän ajan.

Hiustensiirto onkin usein vain kerran – tai korkeintaan muutaman kerran – elämän aikana suoritettava toimenpide, joten kannattaa miettiä missä asioissa hinnassa säästäminen on järkevää. Esimerkiksi klinikan laadusta ei useinkaan kannata tinkiä, mutta sen sijaan edullisemman hotellin sisältävä paketti voi olla joskus järkevä ratkaisu.

Picture of Maria

Maria

Maria on ammatiltaan terveydenhoitaja ja lisäksi hän on käynyt läpi ravitsemusterapeutin opinnot. Löydät kaikki Marian kirjoittamat artikkelit täältä.
Päivitetty 05/15/2023

Säästä jopa 70 %

Koetko hiustenlähtöä?
hairbackapp
Lataa ilmainen Hair Back App