Asiakkaamme arvostelevat meidät 9.2 / 10
4.7/5

Kaljuuntumisen periytyminen

Opas kaljuuntumisen syihin, ennaltaehkäisyyn ja hoitoon

Kaljuuntuminen on varsin kiusallista ja se koskettaa hyvin monia ihmisiä. Miehistä kaljuuntumisesta kärsii 60 prosenttia jossakin elämänsä vaiheessa ja naisissa sama prosentti on 30. Kaljuuntuminen vaikuttaa elämän laatuun ja hyvin monelle se tuo stressiä, huolta sekä suurimmat vaikutukset sillä onkin itsetuntoon sekä sosiaalisten tilanteiden hallintaan. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole fyysinen vamma tai haitta.

Kaljuuntumisen syitä ja etenemistapa

Hiustenlähdölle on monia eri syitä, mutta yksi niistä on kaljuuntumisen periytyminen. Syitä voi olla muitakin ja jos perintötekijöissä ei ole mitään, mikä viittaisi kaljuuntumiseen, on syyt selvitettävä tarkasti ja valittava siihen oikeanlainen hoito. Aina siihen ei ole olemassa hoitoa, mutta vaivaan saattaa myös löytyä jonkinlainen lääke.

Suurimman osan kaljuuntumisesta selittää kuitenkin miestyypin kaljuuntuminen, joka on perinnöllistä. Tätä kutsutaan myös androgeeniseksi alopeciaksi. Se alkaa vähitellen hiusrajasta, ohimoilta sekä päälaelta. Käytännössä hiukset ohenevat myös muualta pään alueelta.

Kaljuuntumisen alkua verrataankin usein M -kirjaimeen, jolloin se saa alkunsa kummaltakin puolelta ohimoita. Lopuksi hiusraja saattaa olla hevosenkengän muotoinen, jolloin hiukset kiertävät enää pään takaosaa ja päälaki on täysin kalju. Myös naisilla voi olla miestyypin kaljuuntumista. Naisilla se alkaa päälaelta ja sitä esiintyy vasta vaihdevuosien jälkeen.

Kaljuuntumisen periytyminen

Mitä on kaljuuntumisen periytymisen taustalla?

Kun kaljuuntumisen periytyminen on todettu, voi tutkia vanhempien hiusrajaa ja niistä päättelemällä voi nähdä, miten kaljuuntuminen voi edetä. Automaattisesti se ei periydy lapselle, mutta todennäköisyys sille on vahva. Käytännössä jälkeläinen on perinyt kaljusuutta aiheuttavan geenin ja se on suhteellisen todennäköistä. Yksi uskomus on, että se periytyy äidin puoleiselta suvulta, mutta nykytiede on myös päätellyt asian olevan toisin. On todettu, että todennäköisyys sille on 2,5 kertainen, jos isällä on kaljuuntunut miestyyppisesti.


Tämän tyyppisen kaljuuntumisen taustalla on DHT eli dihydrotestosteroni, jolle hiustupet ovat yliherkkiä. Tästä onkin silloin kysymys, kun on perinnöllistä kaljuuntumista. Perinnöllisenä se alkaa niin, että DHT, joka on tavallista testosteronia vahvempi, hyökkää hiustuppiin. Se saa aikaan niiden supistumisen sekä lopulta estää kokonaan hiusten kasvun.

Hanki ilmainen hiusraportti ammattilaiselta

Alopecian tutkimuksissa selvinneitä yksityiskohtia

Geneettisten tekijöiden lisäksi myös ympäristötekijät vaikuttavat hyvin todennäköisesti androgeeniseen hiustenlähtöön. Vaikka tutkijat ovat tutkineet erilaisia riskitekijöitä, useimmat niistä ovat edelleen tuntemattomia. Kuten tiedetään, taustalla on DHT, jolla on merkitystä hiusten kasvuun, mutta myös miehen normaalille seksuaaliselle kehitykselle ennen syntymää sekä murrosiän aikana.

Tutkijat epäilevät myös, että useat geenit voivat vaikuttaa perinnölliseen kaljuuntumiseen. Siitä huolimatta vain yhden geenin, AR:n, variaatiot on tieteellisissä tutkimuksissa vahvistettu. AR-geeni antaa ohjeita androgeenireseptoriksi kutsutun proteiinin valmistamiseen. Nämä reseptorit sallivat kehon reagoida DHT:hen sekä muihin androgeeneihin.

Tutkimukset viittaavat myös siihen, että AR-geenin vaihtelut johtavat androgeenireseptorien lisääntyneeseen aktiivisuuteen karvatupissa. Epäselväksi on toistaiseksi vielä jäänyt se, kuinka nämä geneettiset muutokset lisäävät hiustenlähtöriskiä miehillä sekä naisilla, joilla on androgeeninen hiustenlähtö eli alopecia.

Tutkijat jatkavat edelleen androgeneettisen kaljuuden ja muiden sairauksien, kuten sepelvaltimotaudin ja eturauhassyövän sekä naisten munasarjojen monirakkulatautioireyhtymän, välisen yhteyden tutkimista. Tutkijoiden mukaan, jotkut näistä häiriöistä voivat liittyä kohonneisiin androgeenitasoihin, mikä puolestaan voi selittää sitä, miksi niillä on taipumus esiintyä hiustenlähdön yhteydessä. Siihen voi liittyä myös muita hormonaalisia tekijöitä, joita ei vielä ole tunnistettu.

Hiustenlähtöön liittyvät geenit on peritty sekä isältä että äidiltä. Kaljuuntumisen periytyminen ei kuitenkaan ole helposti selvitetty, koska geeniä joko on tai ei ole. Kaikki kuitenkin on yhdistelmä, johon liittyy genetiikka, luonnollinen ikääntymisprosessi sekä hormonitasot. Väite siitä, että kaljuuntuminen periytyisi vain äidin puolelta ei siis pidä täysin paikkaansa vaan siihen liittyy paljon muutakin ja se on isomman kokonaisuuden summa.

Kaikki hiustenlähdöstä e-kirja

Ennen kuin voit todella sitoutua hiustensiirto-operaation, on tärkeää ymmärtää syyt hiustenlähdön takana. Olemme kirjoittaneet yhdessä IdealofMeD:in ammattilaisten kanssa e-kirjan, joka kertoo kaiken, mitä sinun tulee tietää hiustenlähdöstä. Voit ladata kirjan täysin ilmaiseksi sivuiltamme.

ebook

Kaljuuntumisen periytymisen selvittäminen

Kaljuuntumisen syiden selvittäminen on aloitettava hyvin varhaisessa vaiheessa, jos siihen haluaa apua lääkityksestä. Koska

Hiusten oheneminen alkaa jo nuorena

Joillakin hiukset harvenevat hyvin nuorena ja hiukset lähtevät jo ennen kuin on täyttänyt 30 vuotta. Nuorella kaljuuntuminen voi aiheuttaa kovan kolauksen ja tuo itsetunnolle ongelmia. Hiukset ovat yllättävän tärkeä osa identiteettiä ja se näyttäytyy elinvoimana ja nuoruutena.

Kaljuuntuminen tapahtuu vähitellen

Se alkaa vaivata yleensä keski-iässä ja sen katsotaan kuuluvan vanhenemiseen.

Kaljuuntuminen on perinnöllistä

Jos kyseessä on perinnöllinen kaljuuntuminen sitä olisi hoidettava heti ensimmäisten oireiden alettua, jolloin lääkehoito tehoaa kaikkein parhaiten. Mikäli aikaa kuluu, lääkehoito ei enää tuo ongelmaa pysyvää ratkaisua.

Miksi hiustensiirto auttaa perinnölliseen kaljuuntumiseen?

Hiustensiirto on ainoa hoitomuoto, jolla voidaan auttaa pysyvästi jo pitkälle edenneessä kaljuuntumisessa. Siinä siirrännäiset otetaan takaraivolta, joka ei ole lainkaan altis alue DHT:n toiminnalle. Kun tältä alueelta siirretään hiuksia kaljuuntuneelle alueelle, ne toimivat samalla tavoin kuin takaraivolla ollessaan, joten ratkaisu ongelmaan on pysyvä suhteessa lääkitykseen.

Hiustensiirrossa hiusten uusi raja suunnitellaan mahdollisimman luontevaksi ja siinä pyritään ottamaan hiusten vanhemmiten tapahtuva hiusten normaali vetäytyminen huomioon. Tarkalla suunnittelulla sekä hyvällä kirurgien ammattitaidolla lopputulos on täydellinen. Silloin hiukset asettuvat huomaamattomasti muiden hiusten joukkoon ja ne on saatu kasvamaan oikeaan suuntaan.

Kaljuuntumisen periytyminen ei muutu, mutta hiukset kasvavat

Perinnöllisyydelle ei voida mitään, koska perintötekijöitä ei voida muuttaa, mutta leikkausoperaatiolla saadaan hiukset kasvamaan uudelleen. Toimenpiteenä se tehdään paikallispuudutuksella ja kokonaisuutena tulokset näkyvät vuoden kuluessa prosessin aloittamisesta. Se saattaa tuntua pitkältä odotukselta, mutta kaikki on kuitenkin sen arvoista ja kun tiedetään, että hiustensiirrosta on apua moniksi vuosiksi, kannattaakin rahat mieluummin laittaa tähän operaatioon kuin lääkkeisiin, josta ei välttämättä ole apua pidemmälle.

Hiustensiirrossa voidaan tehdä kaksi operaatiota samalla kertaa eli täytetään kaljut kohdat siirteillä, mutta myös hiusten harvenemiseen voi saada samalla leikkauskerralla. Tällainen yhdistelmäleikkaus onkin järkevä siinä mielessä, että silloin ei tarvitse tulla hiustensiirtoon uudelleen vaan molemmista toimenpiteistä toipuu samalla kertaa eikä sivuvaikutuksista tarvitse kärsiä kuin yhden kerran. Sama pätee myös päänahan paranemiseen.

Lääkehoito vai hiustensiirto

Lääkehoidon ongelma on jo äsken mainittu syy eli sitä ei aloiteta riittävän aikaisessa vaiheessa. Hiustenlähtö saattaa tapahtua niin hitaasti ja huomaamatta, että vuodet ehtivät auttamatta mennä ohi. Tärkeää on kuitenkin se, että syyt hiustenlähdön taustalla tutkitaan, koska näillä tuloksilla on myös merkitystä sille, miten leikkaushoito onnistuu ja onko siihen toimenpiteeseen syytä lähteä. Hiustensiirto on matka kohti parempaa elämää ja kauniisti kasvavilla hiuksilla on positiivinen vaikutus itsetuntoon.

Tutkimusten mukaan myös kaljuuntuminen voi koko elinajan pysyä piilevänä eli silloin henkilö ei lainkaan kärsi siitä, mutta samalla tavalla voi käydä päinvastoin. Hiustenlähdöstä voi kärsiä myös henkilö, jolla ei ole samaa geeniä. Eli välttämättä ainoa vaikuttaja ei ole geeni vaan siihen vaikuttavat yhtä vahvasti ympäristöolosuhteet, stressi, elinolosuhteet, huono ruokavalio sekä yleinen terveys. Sekin on huomioitava, että joillakin yksilöillä hiustenlähtö voi alkaa vähitellen jo murrosiässä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että se voi edetä pitkälle vuosien kuluessa ennen kuin se huomataan ja siihen ei päästä lääkkeillä enää vaikuttamaan vaan ainoa korjaava ratkaisu on siirteet.

Hanki ilmainen hiustensiirtokonsultaatio klinikalta

Säästä jopa 70 %