Vaihdevuodet ovat jokaisen naisen kauhu, joiden aikana ensinnäkin tulee ikäviä kuumia aaltoja ja mieliala seilaa laidasta laitaan eikä kukaan ymmärrä häilyvää naiseläjää. Toinen kuuma aihe on, että liittyvätkö estrogeenin puute ja hiustenlähtö toisiinsa? Hiukset ohenevat vaihdevuosien aikana eikä se ole mukava todeta, jos hiukset eivät ole muutenkaan olleet elämän aikana paksut.
Miten estrogeenin puute ja hiustenlähtö liittyy toisiinsa?
Ikääntymisprosessi on mielenkiintoinen, sillä siihen liittyy sekä hiusten ohenemista, mutta ne myös muuttuvat harmaiksi. Vaihdevuodet, joita kutsutaan myös nimellä menopaussi, alkavat yleensä noin 50 ikävuoden kynnyksellä. Ei kuitenkaan ole mitenkään harvinaista, että oireita voi olla jo aiemminkin.
Estrogeenin puute ja hiustenlähtö selittyy sillä, että naisen munasarjat tuottavat entistä vähemmän sukupuolihormoneja ja niitä ovat estrogeeni sekä progesteroni eli tutummin keltarauhashormoni.
Kun hormonitasapaino heittelee, se aiheuttaa kehossa monenlaisia muutoksia. Niitä ovat:
- Kuumat aallot
- Painonnousu
- Unettomuus
- Hiustenlähtöä
- Mielialan vaihtelua
Miten hormonit ja hiustenlähtö liittyvät toisiinsa?
Molemmat äsken mainitut hormonit vaikuttivat aikaisemmin siihen, että hiusten kasvuvaihe toimi normaalisti. Silloin hiukset kasvavat normaalisti sekä pidemmän aikaa. Hormonien tuotanto vähenee, joten estrogeenin puute ja hiustenlähtö yhdistyvät toisiinsa.
Menopaussin aikana hiusten kasvunopeus hidastuu, joten ne kasvavat huomattavasti hitaammin kuin aikaisemmin. Uudet hiukset eivät ehdi kasvaa, kun vanhat ja luonnollisesti irtoavat hiukset poistuvat kasvustosta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mitä pidemmälle aika kulkee vaihdevuosissa, niin sitä ohuemmat ovat hiuksetkin.
Hyvää tässä on vain se, että kysymys ei ole mistään erityisestä sairaudesta vaan siitä, että se on käytännössä naisia kiusaava luonnonlaki. Jos piipahdat lääkärissä, kannattaa kysäistä, onko hänellä tarjota mitään parannus- tai edes helpottavaa konstia katoaviin hiuksiin sekä yhä lisääntyviin ikäviin vaihdevuosi muutoksiin.
Miltä estrogeenin puute ja hiustenlähtö käytännössä näyttää?
Siinä missä vanhenevilla miehillä hiukset lähtevät runsaimmin päälaelta, niin naisilla hiukset ohenevat yleisesti. Vaihdevuosien vaikutuksesta hiukset ohenevat ainakin tasaisesti ja asteittain, joten siksi se usein jää huomaamatta ennen kuin varsinaisiin oireisiin edes kiinnittää huomiota.
Oireita ovat:
- Jakaus näyttää leveämmältä kuin aikaisemmin
- Hiukset katkeilevat normaalia helpommin
- Jos teet kampausta, se ei enää ole niin näyttävä kuin aikaisemmin
- Hiukset näyttävät elottomilta ja niiden muotoilu on vaikeampaa
- Hiuksia lähtee enemmän nukkuessa, suihkussa sekä harjatessa niitä
- Päänahka alkaa näkyä hiusten läpi varsinkin jakauksen kohdalla ja hiusrajassa.
Estrogeenin puute ja hiustenlähtö hiipii siis varsin salaa ja vaivihkaa.
Miten hyvät geenit vaikuttavat tähän hiustenlähtöön?
Vaikka estrogeenin puute ja hiustenlähtö on naisilla varsin yleistä, niin geenit ratkaisevat tapahtuuko se myös sinulle. Jos suvussasi tämä on ollut varsin luonnollista, niin on hyvin todennäköistä, että tulet sen itsekin kokemaan.
Totuus on kuitenkin se, että et ole ongelman kanssa yksin, sillä huikeat kaksi kolmasosaa naisista havaitsee hiusten ohenemisen. Joten yksi kolmasosa naisista ovat onnekkaita ja geenit suojaavat hiuksia varsin pitkään.
Voiko hiustenlähtö johtua vaihdevuosien aikaa myös muusta syystä?
Tärkeimmät hiustenlähdön syyt vaihdevuosien aikana on, että estrogeenin tuotanto vähenee selvästi. Siinä ei ole mitään epäselvää, mutta toisinaan taustalla saattaa olla myös jokin muu syy.
Muita syitä ovat:
- Vitamiinin puutos
- Liian yksipuolinen ravinto
- Jonkin sairauden lääkitys kuten esimerkiksi rintasyövän hormonihoito
- Stressi, joka voi aiheuttaa nuoremmillakin hiustenlähtöä
Estrogeenin puute ja hiustenlähtö – hiusten hoitaminen
Vaikka estrogeenin puute ja hiustenlähtö kulkevat käsi kädessä, on joitakin konsteja, joilla voi vähentää sitä, joskaan ei täysin estää.
- Tarkkaile hiuksiasi, jolloin voit reagoida heti ensimmäisiin merkkeihin. Voit myös kysyä apua ihotautilääkäriltä.
- Pyri mahdollisimman pitkään välttämään tuotteita, joissa on voimakkaita kemikaaleja. Kun hiukset ovat hentoja ja hauraita, voimakkaat kemikaalit tekevät ne entistä hauraimmiksi.
- Vältä liiallista hiusten muotoilua, sillä kun ne kasvavat hitaammin, niin esimerkiksi kuumat muotoilulaitteet ja hiusvärit eivät välttämättä ole kovin hyvä ratkaisu usein käytettynä. Hiusten hellävarainen hoitaminen on tärkeintä.
- Varmista myös, että ruokavaliossasi on riittävästi vitamiineja sekä se, että ne varmasti imeytyvät normaalisti. Voit kokeilla vitamiineja myös nestemäisessä muodossa. Vitamiinien lisäksi sinun on tarkistettava kalsiumin saanti.
Elämäntapamuutos voi auttaa
Huono idea ei myöskään ole se, että teet selkeän elämäntapamuutoksen sekä nautit siitä, että voit hyvin ja nautit elämästä vielä parhaiden vuosien jälkeenkin. Estrogeenin puute ja hiustenlähtö eivät todellisuudessa kaada maailmaa, vaikka tekevätkin elämisen hiukan askeettisemmaksi.
Mistä sinun kannattaa lähteä liikkeelle:
- Terveellinen ruokavalio on aina kaiken a ja o. Tärkeitä ovat vitamiinit, kalsium sekä proteiinit. Siksi ruokavalion on oltava monipuolinen, mutta turhia rasvoja ja sokereita kannattaa välttää. Myös suolan käyttö on järkevää tipauttaa minimiin. Apua voi napata lisäravinteista.
- Kun hiukset ohenevat, ne on myös syytä suojata auringolta. Tiedän, että kaikki eivät pidä kesällä päähinettä, mutta hiuksiin suihkutettava UV-suoja on hyvä vaihtoehto. Lisäksi varovainen saa myös olla yhä levenevän jakauksen kanssa, sillä se voi palaa liiallisessa auringossa.
- Stressiä pitää välttää viimeiseen asti ja se onkin vaikein asia elämässä. Sillä on negatiivinen vaikutus hiuksiin. Koita löytää itsellesi hyviä stressin purkuun tarkoitettuja liikuntamuotoja, jossa ajatukset eivät pyöri samaa rataa. Monipuolinen liikunta helpottaa stressiä.
- Hiuksia voi ravita myös ulkoapäin. Rosmariiniöljy hiuksille on tapa ehkäistä hiustenlähtöä. Toinen vaihtoehto on rosmariinivesi hiuksille. Sen voit halutessasi tehdä itse. Näiden tuotteiden avulla hiuspohjan terveys pysyy kunnossa pienellä vaivalla. Mikään ei myös estä kokeilemasta tuotteita, joilla on hyvä vaikutus hiusten kasvuun.
Ovatko hiustenpidennykset hyvä ratkaisu?
Kun hiukset ovat jo ohuet eivät ne kestä kovia käsittelyjä, ei välttämättä hiustenpidennykset ole paras mahdollinen ratkaisu. Jos ne vielä laitetaan huonosti, ne voivat tuhota sen, mitä on vielä jäljellä ja mikä on voinut siihen asti hyvin.
Nauti elämästä niin hyvin kuin voit
Totuus on kuitenkin se, että kaikkea ei voi enää pelastaa menopaussin aikana. Estrogeenin puute ja hiustenlähtö ovat luonnonlaki, joten se kohtelee naisia eri tavoin. Tästäkin elämänkaaresta kannattaa nauttia ja tehdä oma olo mahdollisimman hyväksi. Nauti elämästä niin hyvin kuin voit, äläkä ainakaan stressaa, sillä se pahentaa asiaa.
Kun olet sinut itsesi kanssa ja hyväksyt sen, että et voi palata ajassa 30 vuotta taaksepäin, niin elämä maistuu huomattavasti paremmalta.