Hiustensiirto kokemuksia

Hiustensiirto kokemuksia Suomesta ja ulkomailta

Hiustensiirto ei ole mikään pieni, edullinen ja hetken mielijohteesta tehtävä asia. Siihen nimittäin uppoaa helposti paljon rahaa. Siksi kannattaa ehdottomasti lukea eri klinikoiden ja eri metodien hiustensiirto kokemuksia ennen klinikan valitsemista ja ajan varaamista. Eri klinikoiden metodeissa, hinnoissa, henkilökunnassa, palveluissa ja kokemuksissa esimerkiksi on eroja. 

Kannattaa miettiä myös, onko järkevämpää tehdä hiustensiirto Suomessa vai Turkissa – vai ehkä jossain muussa maassa. Kaikissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa. Turkin hiustensiirrot esimerkiksi tunnetaan hyvin edullisista hinnoistaan, mutta siirtoa varten on matkustettava vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Suomi taas on tuttu ja turvallinen, mutta selvästi hintavampi maa. Mistä sitten tietää, minkä maan ja minkä klinikan valita? Tämä arvostelu kertoo miksi hiustensiirtokokemusten lukeminen on tärkeää ja mitä pitäisi ottaa huomioon kokemusten lukemisen suhteen. 

Kokemuksia lukiessa on kuitenkin hyvä muistaa, että ihmiset ja hiuslaadut ovat erilaisia ja siten myös jokaisen tarpeet ja toiveet hiustensiirroille ovat erilaisia. Ei siis kannata luottaa aivan sokeasti toisten hiustensiirtokokemuksiin, vaikka niistä onkin apua klinikoiden vertailussa. Ennen kokemusta on tärkeää hankkia yleistä tietoa hiustensiirroista ja siitä sopivatko ne itselle. Klinikoilta voi myös varata ilmaisen online-konsultaation, joka ei vielä sido mihinkään.  

Hiustensiirto kokemuksia Turkissa 

Monet suomalaiset matkustavat Turkkiin edullisten, mutta laadukkaiden hiustensiirtojen perässä. Turkkiin matkustetaan monesta muustakin maasta hiustensiirtojen vuoksi, joten niiden kysyntä maassa on suurta. Tästä syystä Turkissa myös toimii lukuisia erilaisia hiustensiirtoklinikoita. Asiakkailla on siis pilvin pimein klinikoita, joiden joukosta valita paras. Jokainen klinikka ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto aivan jokaiselle ihmiselle, sillä ihmisillä on erilaiset tarpeet hiustensiirron suhteen. Siksi klinikoiden vertailu on välttämätöntä. 

Klinikat kertovat paljon toiminnastaan, mutta usein muiden asiakkaiden palautteet ovat ratkaiseva tekijä. Turkin monet klinikat tarjoavat onneksi runsaasti asiakkaidensa kokemuksia. Hiustensiirto Turkissa kokemuksia voi lukea esimerkiksi sivuiltamme, sillä olemme arvostelleet yksityiskohtaisesti Turkin eri klinikoita. Myös yksittäiset klinikat tarjoavat sivustollaan asiakkaiden arvosteluja sekä ennen ja jälkeen -kuvia. Näitä kuvia saattaa olla näkyvillä vielä runsaasti enemmän klinikoiden sosiaalisen median tileillä. 

Monet klinikat tarjoavat myös sivustollaan tai vaikkapa Youtube-kanavallaan asiakkaiden haastatteluja ja videoita hiustensiirroista. Näitä arvosteluja, kuvia ja videoita kannattaa tarkastella kattavasti, jotta saa kuvan siitä, millainen klinikka on. Netistä löytää klinikoiden omilla nimillä haettuna myös runsaasti asiakkaiden itse kirjoittamia kokemuksia esimerkiksi blogeista. Joillain klinikoilla on lisäksi jopa omat Facebook-ryhmät kokemusten jakamista varten. Näissä ryhmissä saattaa olla jopa tuhansia ihmisiä, joten niihin kannattaa ehdottomasti liittyä.  

Hiussiirto Suomessa kokemuksia

Suomessakin toimii hiustensiirtoklinikoita ja niiden palvelut ja ominaisuudet voivat hieman vaihdella toisistaan. Ei siis kannata valita Suomessakaan aivan ensimmäistä löytämäänsä klinikkaa, vaan tutustua niiden toimintaan hieman tarkemmin. Klinikoiden omat nettisivustot ja sosiaalisen median tilit ovat siihen hyvä vaihtoehto. Suomalaisten omia hiustensiirto kokemuksia suomalaisten klinikoiden hiustensiirroista löytää myös esimerkiksi klinikoiden Facebook-tilien arvosteluista tai asiakkaiden omista blogeista. 

Monet luottavat enemmän kotimaisiin ja omalla äidinkielellä kirjoitettuihin arvosteluihin kuin esimerkiksi englanninkielisiin arvosteluihin ulkomaalaisista klinikoista. Ulkomaisten klinikoiden käytännöt ovat myös monelle vieraampia kuin suomalaiset, joten moni päätyy siitäkin syystä valitsemaan juuri tutun ja turvallisen kotimaisen klinikan. Se on usein myös kätevämpää matkustamisen ja matkakulujen kannalta. Jos ei kuitenkaan ole aivan ehdoton suomalaisen klinikan valinnassa, kannattaa etsiä kokemuksia myös ulkomaalaisista klinikoista. Niillä työskentelee usein maailmankuuluja hiustensiirron ammattilaisia ja niiden hintataso voi olla hyvin edullinen Suomen hintoihin nähden.  

Hiustensiirto kokemuksia eri metodeista 

Hiustensiirtoon on tarjolla monia erilaisia metodeja. Nämä metodit voivat myös aina vaihdella hiustensiirtoja tarjoavan klinikan mukaan. Osalla klinikoista on myös selkeästi monipuolisempi metodien valikoima kuin toisilla. Ennen metodien vertailua kannattaa kuitenkin tutustua kunkin metodin perusperiaatteisiin. Niistä löytää tietoa esimerkiksi suoraan klinikoiden sivustoilta ja lisäksi klinikan henkilökunta voi kertoa niistä ja suositella juuri sinulle sopivaa metodia. Tästä huolimatta on hyvä vertailla metodeja itsekin.

Eräs suosituimmista metodeista on FUE hiustensiirto. Siitä löytyy paljon asiakkaiden omia hiustensiirto kokemuksia klinikoiden sivustoilta. Lisäksi hakusanalla: FUE hiustensiirto kokemuksia, löytää lisää hiustensiirtokokemuksia ihmisiltä, jotka ovat kokeilleet metodia. Muita hiustenlähtöön apua tuovia metodeja ovat esimerkiksi FUT-tekniikka ja PRP-hoito, joka on ennalta ehkäisevää hoitoa. Tämän hoidon avulla voidaan jopa välttää hiustensiirto kokonaan. 

Hiustensiirtoklinikka usein suositteleekin hiuspohjan hoitoa asiakkaalle hiustensiirron sijaan, jos pitää sitä paremmin sopivana. Näiden eri tekniikoiden ja hoitojen kokemusten lukemisen lisäksi kannattaa tarkastella myös metodilla tehtyjen hiustensiirtojen ennen ja jälkeen -kuvia. Voi olla hyvä idea myös lukea kokemuksia eri ammattilaisista, jotka tekevät hiustensiirtoja tätä menetelmää käyttäen. Kannattaa lukea tietoa ja kokemuksia myös muista mahdollisista hiustensiirtotavoista, joita klinikat tarjoavat. 

Kokemuksien lukemisesta huolimatta kannattaa kuitenkin luottaa myös klinikan henkilökunnan ammattitaitoon oikean tekniikan valitsemisessa. He ovat alalle koulutettuja ammattilaisia, jotka tietävät parhaiten, mikä hiustensiirron metodeista sopii kenellekin.