Moni hiustenlähdöstä tai kaljuuntumisesta kärsivä suomalainen on harkinnut hiustensiirtoa ulkomailla. Esimerkiksi hiustensiirto Turkissa on suomalaisten hyväksi havaitsema vaihtoehto. Tämä siksi, että hiustensiirto ulkomailla on usein huomattavasti edullisempi kuin Suomessa. Lisäksi ulkomailla hiustensiirrossa käyneet ovat kertoneet positiivisia kokemuksia, mikä madaltaa kynnystä.
Hiustenlähtö ja kaljuuntuminen ovat yleisiä vaivoja. Näistä ongelmista kärsivät haluavat usein pyrkiä korjaamaan tilannetta keinolla millä hyvänsä. Moni haaveilee hiustensiirrosta, mutta hinta syntyy esteeksi operaatiolle. Suomalaisilla on kuitenkin mahdollisuus teettää operaatio ulkomailla, jolloin hinta on usein huomattavasti edullisempi.
Kun Suomessa hiustensiirto voi maksaa jopa 10 000 €, on hinta ulkomailla useita tuhansia edullisempi. Moni ulkomaille hiustensiirtoon lähtevä yhdistää operaatioon lomamatkan perheen parissa. Hiustensiirto Turkissa voi parhaimmillaan olla elämän parhaimpiin kokemuksiin lukeutuva päätös. Koska hiustensiirto ulkomailla on edullinen ratkaisu, voi siihen helposti pienemmälläkin budjetilla yhdistää rentouttavan lomamatkan. Hiustensiirto hinta määräytyy henkilökohtaisen konsultaation jälkeen. Hintaan vaikuttaa moni asia, kuten esimerkiksi tarvittavien siirteiden määrä ja operaatiossa käytettävä tekniikka.
Kerromme tässä artikkelissa vastauksia suomalaisten useimmin kysymiin kysymyksiin. Löydät sivulta tietoa operaation hintatasosta, majoituksesta ynnä muusta monien mieltä askarruttavista seikoista. Jos sinulla tulee kysyttävää jostain, josta tässä artikkelissa ei kerrota, voit aina ottaa meihin yhteyttä. Vastaamme kaikkiin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin.
Useat hiustensiirtoklinikat mahdollistavat helpon matkustamisen ja yöpymisen. Hiustensiirtoklinikat saattavat myydä paketteja, joihin sisältyy operaation lisäksi majoitus ja kuljetukset. Näin ollen asiakkaan ei tarvitse itse huolehtia niistä. Tämä on ehdottomasti kaikista helpoin ratkaisu.
Moni haluaa lähteä ulkomaille hiustensiirtoon ystävän tai perheen kanssa. Tällöin kannattaa miettiä, millainen majoitus on mieluisin. Yöpyä voi esimerkiksi hotelleissa tai paikallisten vuokraamissa asunnoissa.
Kohdemaasta riippuen saatat tarvita viisumin matkustaaksesi operaatioon. Mikäli matkustat hiustensiirtoon Turkkiin, et tarvitse viisumia. Riittää, että sinulla on passi, joka on voimassa. Mikäli valintasi on jokin muu maa, kannattaa selvittää etukäteen viisumin tarve.
Jos matkustat Turkkiin, on kuitenkin otettava huomioon, että passin on oltava voimassa vielä 6 kuukautta matkan alkamisen jälkeen. Mikäli haluat hemmotella itseäsi tai perhettäsi, voit valita yöpymiskohteeksi luksushotellin, jossa on kylpylä. Etenkin turkkilaiset kylpylät tunnetaan maailmalla ja ne ovat turistien suuressa suosiossa. Matkakumppanisi voivat nauttia kylpylän tarjonnasta esimerkiksi sillä aikaa, kun hiustensiirto-operaatiota ollaan suorittamassa, ja voit liittyä seuraan hotellille palattuasi.
Hiustensiirto ulkomailla suoritetaan samoja tekniikoita käyttäen kuin Suomessakin. Tekniikoita on kaksi, joista valitaan asiakkaan tarpeisiin parhaiten soveltuva. FUT-tekniikka on tapa, jossa siirrännäiset asetetaan kirurgisesti haavan kautta. Toimenpiteen jälkeen alueella saattaa esiintyä jonkin verran kipua ja turvotusta.
Hiustensiirto voi tapahtua myös FUE-tekniikkaa käyttäen. FUE-tekniikka on haavaton toimenpide, jossa siirteet kerätään kokoon ja siirretään päänahkaan neulan avulla. Toimenpiteen jälkeen ei esiinny kipua tai turvotusta toisin kuin FUT-tekniikkaa käyttäen. FUE-tekniikalla tehty siirto on usein hieman hintavampi kuin FUE-tekniikalla toteutettu hiustensiirto, mutta paraneminen toimenpiteestä on todella nopeaa. Lisäksi FUE-tekniikalla tehty hiustensiirto on täysin kivuton toimenpide.
Vaikka jotkut tarinat kertovat ulkomailla tehdyn hiustensiirron heikosta laadusta, on ulkomailla tehty hiustensiirto yhtä turvallinen ja laadukas kuin Suomessa tehty siirto. Ulkomaisilla klinikoilla toimii lukuisia huippukirurgeja, jotka ovat erikoistuneet hiustensiirtoihin. Osaaminen saattaa olla jopa korkeammalla tasolla kuin Suomessa. Ulkomaisilla klinikoilla on esimerkilliset laatustandardit, aivan kuten suomalaisillakin klinikoilla. Ulkomailla hiustensiirrossa käyneet kertovatkin usein hyvästä palvelusta.
Kun valitset klinikkaa, on hiustensiirto hinta varmasti ratkaisevassa asemassa. Muista kuitenkin tarkistaa myös klinikoiden sertifikaatit ja kirurgien osaamistaso.
Useat klinikat tarjoavat monia maksuvaihtoehtoja. Yleisimpiä maksutapoja ovat luottokortti, käteinen ja lasku. Jotkin klinikat tarjoavat myös rahoitusta tekemilleen toimenpiteille. Ennen klinikan valintaa kannattaa tutustua sen tarjoamiin maksuvaihtoehtoihin. Mikäli tarvitset rahoitusta, voit hoitaa sen jo hyvissä ajoin ennen matkaa. Näin voit vertailla saatavilla olevia rahoitusvaihtoehtoja kaikessa rauhassa.
Moni kokee klinikoiden vertailun hankalaksi ja hitaaksi. Näin ei kuitenkaan ole, sillä olemme koonneet sivuillemme arvosteluja lukuisista klinikoista Suomessa ja ulkomailla. Esimerkiksi edullisin hiustensiirto ulkomailla löytyy selaamalla arvostelujamme. Arvosteluistamme löytyy hiustensiirto hinta, tietoa klinikoiden sertifikaateista ja käytettävistä tekniikoista. Arvostelut kertovat lisäksi käytössä olevista rahoitusmahdollisuuksista ja makutavoista sekä klinikoiden palvelukielistä.
Mikäli haluat esimerkiksi löytää klinikan, jossa puhutaan ruotsia tai suomea, löydät sellaisen klinikan helposti arvosteluidemme avulla. Lisäksi arvosteluissa kerrotaan mahdollisesta asiakkaan jälkiseurannasta. Sivustomme arvioista löytyy myös arvosana kyseisestä klinikasta, joten senkin perusteella vertailua klinikoiden välillä on helppo tehdä. Joillakin klinikoilla on useita toimipisteitä, jotka kaikki mainitaan arvosteluissamme.
Kun on valinnut itselleen sopivimman klinikan, voi alkaa valmistella matkaa. Matkaa varten on hankittava passi, mikäli sellaista ei vielä ole, tai jos passin voimassaoloaika on ehtinyt umpeutua. Hiustensiirto Turkissa ei vaadi suomalaiselta viisumia, joten sitä ei tarvitse Turkkiin matkatessaan hankkia. Jos ei osta klinikalta pakettia, johon kuuluu majoitus, on varattava hotellimajoitus tai etsittävä sopiva paikallisten vuokraama huoneisto. Lisäksi on hankittava lennot.
Hiustensiirto ulkomailla ei vaadi juurikaan muita esivalmisteluja. Lista käyttämistään lääkkeistä on oltava mukana ja samoin niiden reseptit. Viedessään lääkkeitä ulkomaille, on varauduttava esittämään niiden reseptit tullivirkailijalle.
Hiustensiirto ulkomailla hinnat lähtevät noin tuhannesta eurosta ylöspäin.
Itselleen sopivaa klinikkaa valitessaan kannattaa ottaa selvää sen saamista erilaisista sertifikaateista. Myös klinikan kirurgien osaamistaso kannattaa selvittää. Jos klinikalta puuttuvat sertifikaatit, kannattaa etsiä toinen klinikka.
Joillakin klinikoilla on tarjolla paketteja, joihin kuuluu toimenpiteen lisäksi majoitus.
Saa meidän ilmainen e-kirjamme ja kuukausittainen uutiskirjeemme, josta löydät vinkkejä ja inspiroivia kokemuksia.