3.0 / 5.0
Esteworld arvostelu kertoo Istanbulissa sijaitsevasta klinikasta, joka tarjoaa ammattimaisia hiustensiirtoja myös ulkomaisille asiakkaille. Turkissa tästä toimenpiteestä ei tarvitse maksaa yhtä paljon kuin esimerkiksi Suomessa. Mikäli on valmis matkustamaan unelmiensa toteuttamiseksi, saattaa Esteworld Istanbul olla oikea vaihtoehto. Esteworld on tunnettu myös muualla maailmassa, koska heillä Istanbulin lisäksi on klinikat Lontoossa, Dubaissa, Berliinissä ja New Yorkissa. Klinikoiden lisäksi heillä on toimipisteitä useassa eri maassa, joten yhteyden ottaminen ja konsultaation varaaminen on tehty helpoksi. Konsultaation aikana käydään läpi asiakkaan toivomuksia ja tarpeita hiustensiirto-operaatioon. Se on myös mainio tilaisuus esittää omat mieltään askarruttavat kysymykset. Suomesta katsoen lähin toimipiste on tällä hetkellä Ruotsissa.
Esteworld arvostelu esittelee klinikalla käytössä olevia metodeja. Hiustensiirto Turkissa mahdollistaa ensiluokkaisen hoidon kohtuuhintaan. Hiussiirto hinta Istanbulissa saattaa olla lähes puolet halvempi kuin monessa muussa maassa. Esteworldissa Istanbulissa on tarjolla erilaisia hoitomuotoja hiustenlähdöstä ja kaljuuntumisesta kärsiville. Viimeisintä tekniikkaa käyttävä klinikka tekee hiustensiirtoja muun muassa FUE- sekä DHI-tekniikalla. Näiden molempien mainittujen tekniikoiden etuna on se, että ne voidaan suorittaa kivuttomasti paikallispuudutuksella. Kummassakaan ei tehdä leikkauksia, joten leikkaushaavoilta ja arvilta säästytään. Nämä tekniikat ovat suurelta osin hyvin samankaltaisia. Tekniikoiden eroavaisuus tulee esiin hiusrakkuloiden siirtovaiheessa. FUE-menetelmässä hiusrakkuloiden siirto suoritetaan hiuskanavien avaamisen jälkeen. DHI-menetelmässä luovutusalueelta siirretyt ihorakkulat asetetaan ensimmäiseksi oikealla alueelle. Sen jälkeen suoritetaan samanaikaisesti hiustupen kanavointi ja hiusrakkulan implantointi.
Klinikalta on mahdollista varata aika mesoterapiaan, joka on tehokas hoito hiustenlähdön alkuvaiheessa ja silloin, kun kalju kohta ei vielä ole kovin suuri. Se on hyvä hoitomuoto myös muissa hiuspohjan ongelmissa. Siinä päänahkaan levitetään erilaisia hiuspohjaa aktivoivia aineita. Esteworld on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja kauneudenhoitoon erikoistunut klinikka. Hiustensiirtojen lisäksi siellä suoritetaan monenlaisia plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Kestävät ja luonnollisen näköiset hammasimplantit ja muut hammaskirurgiset toimenpiteet kuuluvat myös heidän työnkuvaansa.
Toimenpiteet suorittaa hiustensiirtoihin erikoistunut kirurgi DR. İLHAMI KÖMÜR kokeneen tiiminsä kanssa. Heillä on klinikalla käytössään uusinta teknologiaa. He käyttävät muun muassa hiustensiirto-robottia, joka helpottaa ja nopeuttaa toimenpidettä. Sen avulla saa tehokkaasti kerättyä vahvimmat ja elinvoimaisimmat hiukset luovutettavalta alueelta. Hiustensiirron hinta Esteworld klinikalla on pienemmällekin budjetille sopiva. Tämä klinikka on hyvä valinta, jos harkitset hiustensiirtoa Turkissa.
Esteworld hiustensiirto kokemuksia löytyy jonkin verran heidän Facebook-sivuiltaan. Instagramista löytyy myös tietoa heidän toiminnastaan ja asiakkaistaan. Molemmissa on nähtävissä myös kuvia. Heistä löytyy tietoa netistä Trustpilotista ja muilta vastaavilta sivuilta. Fue hiustensiirto sujuu heiltä ammattimaisesti ja vuosien kokemuksella. Esteworld Istanbul panostaa hyvään asiakaspalveluun ja ammattimaisiin toimintatapoihin. Heille on myönnetty ISO 9001 -sertifikaatti, joka osoittaa heidän sitoutumisensa laatuun ja asiakaskeskeisyyteen. Heidän klinikalleen on annettu julkisille rakennuksille myönnettävä European Property Awards -palkinto. Ennen klinikan lopullista valintaa, kannattaa lukea myös Suomessa sijaitseva Cityklinikka arvostelu. Näin voit vertailla Suomen ja Turkin klinikoita keskenään.
Lue tähän kirjoitettu Esteworld arvostelu päättääksesi, onko tämä klinikka sinulle sopiva. Netistä löytyy lisätietoa klinikasta. Siellä on asiakaskokemuksia hiustensiirroista ja muista klinikalla suoritetuista toimenpiteistä. Klinikka toimii asiakaslähtöisesti ja heillä tuntuu olevan hyvä asema hiustensiirtoja tekevänä klinikkana. Heille voi myös nettisivuilla esittää kysymyksiä tai jättää yhteydenottopyynnön.
Klinikalla on käytössä muun muassa FUE- sekä DHI-tekniikat. Niissä karvatuppia siirretään usein takaraivon alueelta hiuksettomaan kohtaan, jotta kalju saadaan peittymään.
Klinikalla on saatavilla erilaisia plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Esteworldilla suoritetaan nenäleikkaukset, kasvokirurgia, rintojen suurennus- tai pienennysleikkaukset ja kaikenlaiset muut kehon muotoiluleikkaukset. Siellä on saatavilla myös hammasimplantit ja muut suukirurgiset toimenpiteet.
Saa meidän ilmainen e-kirjamme ja kuukausittainen uutiskirjeemme, josta löydät vinkkejä ja inspiroivia kokemuksia.